Eenokin tarina
Suojeluskunta rakensi huvipaikan viikossa
Legendaarisen Eenokin historia juontaa juurensa vuoteen 1938, jolloin Säkylän suojeluskunta ryhtyi etsimään sopivaa paikkaa tanssi-iltamien järjestämiseksi. Sellaiseksi valikoitui kirkolta jonkin matkaa Euraan päin rannalla sijaitseva alue. Suojeluskunnan esikunnan ajatuksena oli kerätä tanssipaikalla varoja toimintaansa varten. Hanke käynnistyi kaikessa hiljaisuudessa, ja tarkoituksena oli hankkia jäsenistön suostumus myöhemmin. Kulkuoikeuden tuolle ranta-alueelle omisti Säkylän seurakunta, jolta piti saada suostumus.
Välittömästi kirkkoneuvoston myöntävän päätöksen jälkeen käynnistettiin rakennustyöt, joista valtaosa tehtiin talkoilla. Kertoman mukaan vesikatto valmistui neljännen rakennuspäivän jälkeisenä yönä, ja tanssisalin lattiaa lyötiin jo seuraavana päivänä. Juhannuksena 1938 järjestettiin ensimmäiset tanssit.
Ensimmäinen pöytäkirjamaininta koko hankkeesta löytyy kuitenkin vasta heinäkuulta. Esikunnan kokouksessa 18.7.1938 piiripäälliköltä pyydettiin lupaa kutsua koolle suojeluskunnan ylimääräinen kokous, jossa oli tarkoituksena keskustella ranta-alueen vuokraamisesta ja sinne suunnitellusta rakennushankkeesta. Samalla pyydettiin valtuudet ostaa Väinö Uotilalta noin 80 metrin rantakappale siellä olevine saunoineen. Suojeluskunnan omistukseen v. 1924 siirtyneessä seuratalo Honkalassa 2.8. pidetyssä kokouksessa suunnitelmat ja jo tapahtunut rakentaminen hyväksyttiin lähes yksimielisesti. Rakentamiseen oli käytetty yksityistä rahoitusta, ja niinpä päätettiin, että huvitoiminnasta saatavat tulot käytetään ensisijaisesti rakennuslaskujen maksamiseen.
Seuraavana talvena tonttia laajennettiin ostamalla V. Saarikolta lisää ranta-aluetta. Samassa kokouksessa hyväksyttiin suunnitelma rakentaa kellari seurakunnalta vuokrattuun rantatörmään. Paikallispäällikkö Eero Pakula saattoikin vuosikertomuksessa ylpeänä todeta, että ”Erikoisena saavutuksena tulkoon mainituksi se uhrautuvaisuus ja innostus, joka vallitsi silloin, kun Eenokin juhlahuoneisto pantiin pystyyn.”
Säkylän suojeluskunta järjesti omia tyttö- ja poikaleirejä Eenokilla jo kesällä 1938. Keväällä 1939 piiriesikunta ehdotti, että suojeluskunta ottaisi järjestettäväkseen suuren poikaleirin, mutta ehdotukseen ei suostuttu. Oma leiritoiminta jatkui entisellään.
Sota-ajalta löytyy harvakseltaan mainintoja Eenokin käytöstä. Heinäkuussa 1940 järjestettiin lottien kanssa yhteinen kesäjuhla, jossa yhtenä ohjelmanumerona mainitaan tietokilpailu. Juhannuksena 1941 oli tarkoitus järjestää lippujuhla sekä kahdet tanssit, mutta jatkosodan syttyminen esti suunnitelmat. Heinäkuun lopulla tehtiin päätös vuokrata Eenokki helsinkiläislapsille loppukesäksi. Maaliskuussa 1942 piiriesikunta vuokrasi Eenokin varastotilaksi, ja kesällä 1943 se järjesti siellä suuren poikaleirin.
Lahjoituksesta muodostui merkittävä rahasampo
Jatkosodan päättäneen Moskovan välirauhansopimuksen 21. artikla määräsi Suomen hajottamaan ”poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset samoin kuin muutkin järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa”. Aluksi tämän pykälän ei katsottu koskevan suojeluskuntia näiden virallisesti epäpoliittisen luonteen vuoksi. Neuvostoliiton johtama valvontakomissio näki asian kuitenkin toisin ja vaati Suojeluskuntajärjestön lakkauttamista Mannerheimille
30.10. lähettämässään kirjeessä. Mannerheim allekirjoitti 3.11. eduskunnan hyväksymän lain suojelukuntien lakkauttamisesta. Tämän jälkeen puolustusministeriö määräsi järjestön toiminnan lakkautettavaksi 7.11.1944. Jo syyskuun lopussa Suojeluskuntajärjestön omaisuus oli siirretty Suomen Punaiselle Ristille.
Suojeluskuntapiirit ja niihin kuuluneet paikalliset suojeluskunnat ryhtyivät myös ripeisiin toimenpiteisiin estääkseen omaisuutensa joutumisen valtion haltuun. Omaisuutta säätiöitiin ja lahjoitettiin yleishyödyllisille tahoille kuten nuoriso-, maamies- ja urheiluseuroille.
4.11.1944 päivätyllä lahjoituskirjalla Säkylän suojeluskunta lahjoitti omistamansa Eenokki I – ja Kenttä II –nimiset tilat rakennuksineen, Eenokin tonttimaan vuokraoikeuden rakennuksineen sekä 25 000 markkaa Säkylän Vapaaehtoiselle Palokunnalle. Tällä lahjoituksella tuli olemaan varsin kauaskantoiset vaikutukset VPK:n toimintaan seuraavien viiden vuosikymmenen aikana.
Vilkas iltamatoiminta käynnistyy
Säkylän Pyhäjärven hiekkarannalla sijaitseva Eenokki on saanut nimensä lähellä sijainneesta, muutaman aarin suuruisesta peltotilkusta, jota useiden sukupolvien ajan oli kutsuttu Eenokiksi. VPK:n toimintakertomuksesta v. 1939–1944 ei löydy mainitaan Eenokin lahjoituksesta, ainoastaan tilinpäätöksessä on kirjaus Säkylän suojeluskunnaltasaadusta 25 000 markan lahjoituksesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö saatua mittavaa lahjoitusta olisi osattu arvostaa ja hyödyntää. Jo seuraavan vuoden toimintakertomuksesta ilmenee, millainen taloudellinen vaikutus Eenokilla tulisi olemaan jatkossa.
Vuoden 1945 kesällä palokunta järjesti omia iltamia 14 kertaa. Juhannuksena pidettiin VPK:n ja Säkylän Urheilijoiden yhteinen kesäjuhla päiväjuhlineen, joka keräsi väkeä kautta maakunnan. Toimintakertomuksessa todetaan, että iltamista kertyneet tulot vahvistivat VPK:n taloudellista asemaa huomattavasti.
Alusta alkaen Eenokin toiminta oli hyvin organisoitu. Ensimmäisenä isännöitsijänä toimi Oiva Seppälä, ja hänen lisäkseen oli nimetty erillinen iltamatoimikunta, järjestysmiehet sekä polkupyörien ja vaatteiden vastaanottajat. Omien tapahtumien lisäksi Eenokkia vuokrattiin eri yhdistyksille, seuroille ja kerhoille. Iltama-, vuokra- ja ravintolatuloja Eenokilta kertyi 105 000 markkaa VPK:n kokonaistulojen olleessa noin 167 000 markkaa. Vuoden 1945 lopussa palokunnan tilillä oli rahaa runsaat 134 000 markkaa. Iltamatoiminta jatkui seuraavana vuonna lähes yhtä vilkkaana ja juhannusjuhlakin järjestettiin.
Maamme ensimmäiset, viikon mittaiset Palokuntaleiripäivät pidettiin Eenokilla heinäkuussa 1947. Niille osallistui noin 300 palopäällystöön, palomiehistöön ja palokuntapoikiin kuuluvaa. Toimintakertomuksesta on luettavissa, että leiripäivien järjestelyvastuun saamista pidettiin merkittävänä luottamuksenosoituksena Säkylän VPK:lle.
Eenokin kehittämiseksi ryhdyttiin toimenpiteisiin. Melkoinen edistysaskel oli sähkövalot, joiden toiminnasta vastasi Lauri Sarvo omistamallaan sähkömoottorilla. Nimismiehelläkin oli oma suunnitelmansa Eenokin
suhteen, sillä hänen kehotuksestaan sinne rakennettiin putka, jossa voitiin säilyttää ”iltamien aikana sopimattomasti käyttäytyneitä, jos sellaisia ilmaantuu”, kuten asia toimintakertomuksessa ilmaistiin.
Seuraavana vuonna kunnostustyöt jatkuivat katon uusimisella, soittolavan siirtämisellä ja lippuluukun katoksen rakentamisella. Piha-alueen pehmeään hiekkaan kunnostettiin käytäviä ajamalla niihin suuri määrä tiivissavea. Rahalliselta tulokseltaan vuosi 1948 oli siihenastisista paras.
Eenokkia laajennetaan
Eenokin kunnostaminen ja kehittäminen pääsivät täyteen vauhtiin 1950-luvun alussa. Ravintolanpito-oikeudet vuokrattiin Tuovi ja Nestori Heinolle vuonna 1950 ja seuraavana vuonna turkulaiselle Uolevi Alholle. Tämän jälkeen ravintolaoikeudet vuokrattiin veljekset Into ja Matti Tuomiselle. Into Tuominen hoiteli ravintolatoimintaa 60-luvun puoliväliin saakka.
Eenokin laajentamista käsiteltiin lokakuussa 1950 järjestetyssä VPK:n ylimääräisessä kokouksessa, jossa hyväksyttiin rakennusmestari Erkki Putkosen laatimat piirustukset. Saman vuoden toimintakertomuksesta löytyy maininta Eenokin rakennustoimikunnasta, johon kuuluivat Kalle Taskinen, Otto Huuskonen, A. O. Valtonen ja Aaro Valli. Vuoden aikana Eenokin koko sähköistys uusittiin ja sinne asennettiin kauan kaivatut kovaäänislaitteet. Samoin tehtiin uusi lattia ja sisäseiniin asennettiin laudoitus, joka oli tähän asti puuttunut. Kustannukset nousivat yli 300 000 markkaan, mutta toimintakertomuksen mukaan ”samalla saatiin Eenokin sali sellaiseen loistoasuun, kuuluen Satakunnan komeimpiin saleihin”. Varsinaiset laajennustyöt käynnistyivät syksyllä 1951 Kalle Taskisen ohjauksessa ja valvonnassa, jolloin tehtiin muun muassa. kaivuutyöt ja valettiin kivijalka. Rakennustyöt saatettiin päätökseen seuraavan vuoden kuluessa.
Eenokin käyttöaste säilyi korkeana koko 50-luvun ja 60-luvun puoliväliin asti, ja varsinkin jokavuotiset juhannusjuhlat vetivät väkeä sankoin määrin. Vuonna 1966 Säkylän kunta osti seurakunnalta Rantatien ja järven välistä noin viiden hehtaarin alueen, johon kuului mm. hiekkakuoppa, jota voitaisiin jatkossa käyttää autojen pysäköintialueena. Kesät 1966–67 eivät olleet tulokseltaan enää entisenlaisia johtuen mm. huonoista ilmoista. Vuoden 1967 tanssikausi aloitettiin räntäsateessa 30.4., ja elokuussa sää muuttui puolestaan hyvin syksyiseksi, joten päättäjäisiä vietettiin jo syyskuun alussa. Tästä aiheutui mm. se, että ravintolaoikeudet vuokranneen rouva Peltosen vuokraa pienennettiin 1 500 markalla.
Eenokin tulevaa toimintaa suunnittelemaan valittiin VPK:n ja kunnanhallituksen edustajista koostunut toimikunta, joka oli tehnyt tutustumiskäyntejä useisiin paikkoihin, joissa ”toiminta oli laajaa ja rakennukset viimeistä mallia”.
Viihdeyrittäjät mukaan yhteistyöhön
Vuoden 1969 huvikausi avattiin perinteiseen tapaan vappuaattona yli 1 000 hengen voimin. Sitten tamperelaisen Viihdeohjelman Tauno ”Tappi” Suojanen otti yhteyttä VPK:hon ja kertoi olevansa halukas yhteistyöhön tanssien järjestämiseksi Eenokilla. Neuvottelujen jälkeen Viihdeohjelma järjesti koemielessä Illasta aamuun –huvit ensimmäisenä helluntaipäivänä, ja tämä tilaisuus sai valtavan suosion. VPK solmi yhtiön kanssa sopimuksen yhteistyöstä juhannuksesta eteenpäin. VPK huolehti jatkossakin järjestyksenvalvonnasta talkootyönä. Viihdeohjelma aloitti Eenokilla kesäkuun lopulla ohjelmatuotannon, joka ei aina vastannut sitä, mitä lehti-ilmoituksissa oli luvattu. Tämä aiheutti kärkevää arvostelua yleisön taholta. Yhtiö hoiti taloudellisen puolen kuitenkin moitteettomasti, tosin VPK:n tarkassa valvonnassa.
Kesänaikana järjestettiin myös kahden eri poliittisen järjestön maakunnalliset tapahtumat, joiden yhteydessä kävi selväksi Eenokin merkitys virkistäytymis- ja juhlapaikkana koko maakuntaa ajatellen.
Heinä-elokuun vaihteessa käynnistyivät neuvottelut Ilkka ”Danny” Lipsasen D-tuotannon kanssa, ja huvikauden lopulla ne tiivistyivät tavoitteena uuden huvipaikan rakentaminen ja sen elinmahdollisuuksien turvaaminen. Monien sopimusluonnosten ja rakennuspiirustusten jälkeen yhteistyösopimus allekirjoitettiin joulun alla. Seuraavana vuonna sopimusta jatkettiin neljällä vuodella, mikä takaisi VPK:lle lähes 60 000 markan vuotuiset vuokratulot. Yhteistyö ei kuitenkaan sujunut sovitulla tavalla ja sopimus purettiin. Tamperelainen Viihdeohjelma palasi takaisin kuvioihin. Tanssihallin rakentaminen ei sujunut suunnitellussa tahdissa, ja palokuntalaiset joutuivat tekemään osan töistä talkoina. Laajennustyöt valmistuivat kesällä 1970.
Huikeita visioita alueen kehittämiseksi
Vuonna 1969 valmistuneessa aluevaraussuunnitelmassa visioitiin Eenokin laajentamista todelliseksi virkistysalueeksi tulevina vuosina. Varsinaisen huvialueen lisäksi suunnitelmiin sisältyi oma alueensa rantatoiminnoille, laaja pysäköintialue läheiselle hiekkakuopalle sekä motelli nykyisen Mäntytien tuntumaan. Rantatien pohjoispuolelle tultaisiin sijoittamaan majoituskorttelit telttailu-, asuntovaunu ja mökkimajoitukseen sekä erillinen pelialue. Tämä niin sanottu Eenokki-suunnitelma käynnistyi jo 60-luvun puolivälissä, ja VPK:n ohella myös kunta ja paikallinen liike-elämä olivat siitä kiinnostuneita.
Hyvistä suunnitelmista huolimatta visio ajan myötä jäi toteuttamatta, ”tukahtui omaan savuunsa”. Ulkopuolisen viihdeyrittäjän hoitaessa tanssitoiminnan, huvitoimikunta alkoi suunnitella muunlaista varainhankintaa. Toimikunnan edustajat kävivät Eurajoella tutustumassa bingotoimintaan ja totesivat sen varsin suosituksi. Tämän innoittamana päätettiin syyskautena järjestää muutama pelitilaisuus, ensimmäinen 23.8.1970 klo 13. Syksyn aikana pelattiin kaikkiaan seitsemän kertaa, joista tuloja kertyi noin 4 500 markkaa. Bingon järjestäminen oli osoittautunut kannattavaksi. Seuraavana vuonna bingoa pelattiin jo 30 kertaa ja tuotto oli lähes 10 000 markkaa. Toiminta jatkui vireänä seuraavat seitsemän vuotta.
Eenokin bingosta muodostui erittäin suosittu, ja se keräsi linja-autokuormittain innokkaita pelaajia lähialueelta.
Viimeinen bingo pelattiin sunnuntaina 25.8.1977. Naapuripitäjissä samanaikaisesti järjestetyt pelitilaisuudet alkoivat vaikuttaa Eenokin bingon kävijämääriin ja aiemmin taloudellisesti varsin kannattava toiminta päätettiin lopettaa.
Tanssien vetovastuu takaisin VPK:lle
Lauantai-tanssien suosio hiipui v. 1973, jolloin tehtiin päätös niiden lopettamisesta. Suosioon vaikutti merkittävästi 60-luvun lopulla tapahtunut asteittainen siirtyminen viisipäiväiseen työviikkoon, jolloin lauantai ei ollut ollut enää työpäivä. Perjantait vetivät edelleen hyvin väkeä, keskimäärin 1 000 tanssijaa per ilta. VPK:n kannalta muutos oli erinomainen asia, sillä perjantaitansseista orkesterit velottivat arkihinnan. Humppa-buumin ollessa kuumimmillaan vuonna 1975 Erkki Junkkarisen esiintyminen keräsi perjantaitansseihin ennätykselliset 1700 tanssijaa. Suomen ensimmäiseksi platinalevyksi yltänyt Ruusuja hopeamaljassa –albumi oli julkaistu viikkoa aiemmin ja saavuttanut hurjan suosion.
Huvikauden 1973 päättäjäisiin ja sahtiriehaan osallistui noin 1 800 juhlijaa, mihin oltiin varsin tyytyväisiä. Seuraavana vuonna aloitettiin heinäkuisten tiistaitanssien järjestäminen. Yhteistyö ohjelmatoimistojen kanssa päättyi vuoden 1977 lopulla ja seuraavan huvikauden vetovastuu oli taas VPK:lla itsellään. Vuoden 1978 kävijämäärissä todettiin pientä nousua, vaikka lähiseudun muissa huvipaikoissa suunta oli päinvastainen. Nousu jatkui vielä seuraavanakin vuonna, jolloin kävijämäärä kohosi kiitettävään 29 000 henkeen. Vuonna 1980 Eenokki nousikin koko Suomen perjantaitanssien kävijämäärissä ykköspaikalle. Vastaavasti heinäkuussa järjestetyt tiistaihumpat eivät enää vetäneet väkeä, ja niitä tanssittiinkin vain kahdesti. Kesällä järjestettiin kokeilumielessä myös Rocktapahtuma, joka meni odotusten mukaisesti.
Juhannusjuhlat pidettiin perinteiseen tyylin nelipäiväisenä tapahtuma, joista kaksi ensimmäistä kului Huvipuisto Seiterän järjestämään perhe- ja lastentapahtumaan. Juhannusjuhlat eivät enää muodostuneet 60-luvun kaltaisiksi, jolloin ne olivat taloudellisesti koko huvikauden päätapahtuma. Kaiken kaikkiaan huvikauden todettiin kuitenkin olleen tuottoisin ja menestyksekkäin lähivuosiin verrattuna. Talvikaudella tanssihallia vuokrattiin veneiden ja asuntovaunujen säilytystilaksi.
Vuoden 1983 huvikaudella järjestettiin perjantaitanssien ohella nuorille suunnattu disco-ilta, joka saavutti suosiota. Disco-iltojen määrä lisääntyi seuraavina vuosina ja yhteistyökumppaniksi tuli porilainen Rockfun. Eenokin toimintavuosi 1986 ei alkanut perinteisillä vapputansseilla, vaan jo pääsiäisenä Rauman seudun karavaanarien järjestämillä nelipäiväisillä treffeillä. Tämä perinne jatkui aina Eenokin tuhoutumiseen, vuoteen 1994 asti. Kovasta yrityksestä huolimatta huvitapahtumien kävijämäärät laskivat 80-luvun loppua kohden vuosi vuodelta.
Kolmen vuoden saneeraussuunnitelma käyntiin
Eenokilla oli tehty vuosien saatossa erinäisiä korjaus- ja kunnostustöitä. Vuonna 1986 Eenokin johtokunta toi esiin huolensa vanhan osan lahoamisesta ja teki VPK:n hallitukselle esityksen sen uusimisesta vuosina 1987–88. Johtokunnan mielestä Eenokin tulevaisuus saattaisi olla uhattuna, mikäli korjaustoimiin ei ryhdytä. Hallitus hyväksyi seuraavana vuonna Eenokin toiminnanjohtajan Antti Elon laatiman saneeraussuunnitelman ja päätti toteuttaa sen seuraavien kolmen vuoden aikana. Eenokin johtokunta uskoi vielä tuolloin saneerauksen myötä tanssitoiminnan ja kävijämäärien nousevan entisten aikojen tasoon. Vuonna 1987 kävijäkeskiarvo oli laskenut entisestään ja oli nyt enää 606 henkeä per tilaisuus.
Saneerauksen ensimmäinen vaihe toteutettiin ennen huvikauden alkua keväällä 1988. Painopiste asetettiin yleisön viihtyvyyden parantamiseen ja vanhojen runkorakenteiden kunnostamiseen. Seuraava toimintavuosi jäi taloudellisesti huolestuttavan heikoksi, kävijäkeskiarvo putosi 452:een. Saneerausta jatkettiin kuitenkin suunnitellusti pääpainon ollessa edelleen yleisön viihtyvyyden parantamisessa.
Eenokki-messut ehdittiin järjestää kahdesti – pilkkikilpailu vain kerran
Tanssitoiminta hiipui edelleen vuonna 1990 ja aiemmin suositut perjantaitanssit jouduttiin lopettamaan pian lomakauden jälkeen. Heikko taloudellinen tulos huolestutti VPK:n hallitusta, joka asetti loppukeväästä Eenokin tehostamistyöryhmän tutkimaan eri vaihtoehtoja. Työryhmässä syntyi idea kesämessuista, jotka järjestettiinkin varsin lyhyellä ”paloajalla” heinäkuussa.
Viikonloppuun 7.–8. 7. ajoitettujen kaksipäiväisten messujen teemoina olivat vapaa-aika ja vesi. Tapahtuma kiinnosti lähes 100 näytteilleasettajaa sekä noin 5000 messuvierasta ja osoittautui taloudellisesti hyväksi.
Asetetut tavoitteet jopa ylitettiin. Messupäällikkönä toimi Jukka Pietilä apunaan suuri joukko kokeneita apulaisia.
Seuraavaa huvikautta vuonna 1991 kuvataan Eenokin toimintakertomuksessa taloudellisessa mielessä ”lähes katastrofiksi Säkylän VPK:lle”. Nuorison rock-tapahtumana järjestetyt juhannusvalvojaiset epäonnistuivat täydellisesti sekä tanssitilaisuuksien suosio laski entisestään. Ne lopetettiinkin elokuun alkupuolella, kun kävijämäärät laskivat alle kannattavuusrajan. VPK:n hallitus joutui tekemään kipeän päätöksen oman tanssitoiminnan lopettamisesta ja päätti vuokrata Eenokin halukkaalle viihdeyrittäjälle. Lama-aikana tällaista ei kuitenkaan löytynyt.
Vuonna 1992 karavaanarit aloittivat perinteiseen tapaan pääsiäisenä, mutta ainoat yleisötapahtumat olivat Huvipuisto Seiterän ja Anne Ilola-Mäenpään järjestämät juhannusjuhlat sekä VPK:n omat kesämessut. Toiset Eenokki-messut täyttivät niille asetetut odotukset ja keräsivät 7000:een yltäneen messuyleisön.
Ensimmäiset ja samalla viimeiset Eenokki-pilkit järjestettiin maaliskuussa 1993. Kovista ponnisteluista huolimatta pilkkiväki ei ottanut kisoja omakseen ja taloudellinen puoli jäi huomattavasti miinukselle. Kovatasoisista palkinnoista: moottorikelkka, 5000 markan matkalahjakortti, mikroaaltouuni, sekä yleiskoneita, huolimatta osanottajamäärä jäi vain 120:een. Järjestäjien tavoite oli 700–1000 pilkkijää. Pelkkien kulujen kattamiseksi olisi tarvittu 350 osanottajaa, sillä osallistumismaksu oli 100 markkaa. Varsinaisella huvikaudella VPK ei järjestänyt yhtään omaa yleisötilaisuutta. Alkukesän tanssitoimintaa yritti elvyttää porilainen Viihdeveikkojen Veikko Stenroos, mutta luopui yrityksestä kaksien kannattamattomien tiistaitanssien jälkeen. Juhannusvalvojaiset järjestivät Huvipuisto Seiterä, Viihdeveikot ja Talvikki Tuominen yhteistyössä. Näläntorjunta-asema järjesti olutfestivaalit heinäkuun lopulla, mutta niissäkin yleisömäärä jäi vähäiseksi.
Eenokki tuhoutui uuden nousun kynnyksellä?
Eenokin ”tulevat vuodet” haihtuivat savuja ilmaan kesäkuun lopulla vuonna 1994. Ote kyseessä olevan vuoden toimintakertomuksesta: ”Varsinaisesti suurin ja merkittävin tapahtuma yhdistyksemme toiminnassa oli torstaiaamuna 30.6. Moni palokuntamme jäsen havahtui normaaliin hälytyslaitteiden antamaan hälytysääneen. Rutiininomaisesti lähdettiin suorittamaan tehtäväämme, samalla kuunnellen hätäkeskuksen antamaa osoitetta. Vastaanottimista tuleva tiedote ilmoitti: Säkylän hätäilmoitus, Eenokki palaa. Tällä hetkellä varmaankin monen henkilön ajatus katkesi hetkeksi, kun mieli teki vastakysymyksen; siis mikä, ei voi olla totta. Totta se oli. Sammutusyksiköiden saavuttua Eenokille vastassa oli tyrmistyttävä näky, koko Eenokki valtavana tulimerenä. Normaalien sammutus- ja toimintarutiiniajatusten lisäksi mielissä liikkui paljon muitakin ajatuksia: ei, tämä ei voi olla totta. Tuossako kaikki se menee, johon niin monen henkilön aikaa ja tarmoa on uhrattu vuodesta toiseen. Eenokki tuhoutui tuona päivänä perusteellisesti. Se oli pitkän ja kunniakkaan Eenokin loppu.”
Eenokin huvikausi oli käynnistynyt Rauman seudun karavaanarien perinteillä pääsiäistreffeillä. Ennen kohtalokasta torstaiaamua Eenokin seuraaviksi kymmeneksi vuodeksi vuokrannut Jouko ”Jokkeri” Elevaara oli ehtinyt voimakkaasti markkinoida paikkaa tarkoituksenaan nostaa se uuteen kukoistukseensa ja koko kesä oli tilattu täyteen. Kylmän alkukesän aikana oli ehditty järjestää kahdeksat tanssit Elevaaran mukaan ”kovalla ohjelmistolla”.
Edellisenä maanantaina Säkylän kunnanhallitus oli tehnyt päätöksen Eenokin maapohjan lunastuksesta 1,4 miljoonan markan hinnasta. Tämän myötä VPK olisi päässyt miljoonaveloistaan ja voinut jatkaa
varainhankintaansa Eenokilla. Eenokin rakennukset oli vakuutettu päivänarvovakuutuksella, mikä takaisi tanssipaikan uudelleenrakentamisen. Pelkän rahakorvauksen arvioitiin aluksi jäävän reilusti alle miljoonaan markkaan, mutta lopullinen summa oli 2,1 miljoonaa markkaa.
Poliisin tutkimuksissa selvisi, että kyseessä oli tuhopoltto ja tekijäkin selvisi myöhemmin. Hänellä oli tilillään lukuisia muita pienempiä tuhopolttoja lähiseudulla.
”Eenokki kokosi säkyläläiset”
Ilman aktiivisia talkoolaisia Eenokin merkittävä taloudellinen tuotto ei olisi ollut mahdollista. Heidän panoksensa oli ollut aivan keskeistä. Suurimman vastuun kantoi Eenokkitoimikunta ja sen aktiiviset vetäjät. Varovaisten laskelmien mukaan vuosittainen talkootyön määrä vaihteli 4000–5000 tuntiin. Monet talkoolaiset olivat myös aktiivisia palokuntalaisia, mutta esimerkiksi monipäiväisten juhannusjuhlien talkoissa oli paljon säkyläläisiä, jotka eivät muutoin osallistuneet VPK:n toimintaan.
Pitkään Eenokin johtokunnan puheenjohtajana toimineella Matti Valtosella ja Eenokin toiminnanjohtajana toimineella Jarmo Perkolalla riittäisi, kuten monella muullakin, vähintään tuhat ja yksi tarinaa kerrottavanaan Eenokin puolivuosisataisen historian varrelta.
”Eenokki kokosi säkyläläiset. Monipäiväiset juhannusjuhlat olivat suurtapahtuma pienessä pitäjässä ja keräsivät parhaimmillaan 6000–7000 juhlijaa ja talkoolaisia saattoi olla joskus lähes 100. Leirintäalue oli täynnä jo paljon ennen aattoa, juomat ja makkarat loppuivat kaupoista, taksit ja huoltoasemat olivat täystyöllistettyjä. Kaikki tämä huomattiin oikeastaan vasta sitten, kun Eenokkia ei enää ollut”, Matti Valtonen kertoo.
Eenokin toiminnanjohtajan tehtäviin kuului mm. esiintyjien hankkiminen. Vuosien mittaan yhteistyö eri ohjelmatoimistojen kanssa vakiintui hyväksi ja nämä vinkkasivat, kun uusi nimiä oli nousemassa esiin. Parhaina vuosina illan aikana esiintyi aina kaksi orkesteria. Eenokin suosio perustuikin pitkälti huippuesiintyjiin ja laadukkaaseen ohjelmalinjaan, joka miellytti tanssiyleisöä.
Eenokki oli suosittu myös esiintyjien piirissä. Heille oli rakennettu kunnolliset sosiaalitilat, jossa oli pukuhuone ja oma wc. Orkesterit ja solistit tulivat usein jo aikaisin päivällä, pitivät harjoitukset ja ehtivät vielä saunomaan ja uimaan ennen illan keikkaa.
Vilkkaat vuodet pitivät toiminnanjohtajat ja talkoolaiset kiireisinä, mutta samalla takasivat VPK:n tavanomaista paremman taloudellisen tilanteen. Ennen palo- ja pelastustoimen kunnallistamista Säkylän VPK:n erinomainen kalustotilanne oli pitkälti Eenokilla uurastamisen tulosta, mistä hyötyi koko Säkylä.
Nouseeko Eenokki vielä tuhkasta?
Matti Valtonen ja Jarmo Perkola seisoivat 30.6.1994 monien muiden tavoin sekavin tuntein Eenokin savuavien raunioiden äärellä. Mielessä vilistivät tuhannet tähän legendaariseen tanssipaikkaan liittyvät muistot ja samalla kysymys, miten tästä eteenpäin. ”Kyllä se oli kova paikka itselleni ja monelle muulle. VPK:n piirissä pohdittiin uuden, ympärivuotiseen käyttöön soveltuvan tanssipaikan rakentamista.
Luonnoksia laadittiin rakennuksesta, jossa talvella olisi mahdollista järjestää tansseja pienemmässä tilassa ja joka kesällä voitaisiin lasiseinän avulla laajentaa suuremmaksi. Vakuutusyhtiön korvauksen lisäksi se olisi vaatinut noin 1,5, miljoonaa markkaa omaa rahoitusta, ja niinpä katsottiin parhaaksi luopua suunnitelmasta. Jälkeenpäin todettiin, että ratkaisu oli oikea. Ajan myötä olen itse päässyt tragedian yli, mutta monen muun tavoin edelleen muistelen kaiholla Eenokkia ja vanhoja hyviä aikoja”, Matti Valtonen tunnustaa.
Jarmo Perkola muistaa vielä elävästi, mitä hän ajatteli Eenokin palon jälkeisenä juhannuksena vuonna 1995: ”Ajelin juhannusaattona Rantatietä läpi Säkylän keskustan ja havahduin siihen tosiasiaan, että jotain oli muuttunut lopullisesti: kylänraitti oli aiempaan verrattuna lähes kuollut. Eenokin vielä toimiessa juhannuksena ihmisiä ja vilinää oli kaikkialla, ja autolla ajaessa sai käsi olla pystyssä lähes taukoamatta, kun tuttuja tuli vastaan solkenaan.”
Elämä jatkuu Eenokilla: maailman suurin blueshattu ja frisbeegolf-rata
Toiminta Eenokilla ei loppunut aivan totaalisesti tulipaloon. Vuosien varrella siellä on järjestetty muutamia musiikkitapahtumia, kuten. Philharmonic Blues Bandin 15-vuotissynttärit kesällä 1999. Tapahtuman yhtenä vetonaulana oli maailman suurin blueshattu, jonka lierien varjossa oli mahdollista sammuttaa janoaan.
Muutamana kesänä 2000-luvulla Urpo Malmin pitsavaunu palveli nälkäisiä ruokailijoita upeassa rantamaisemassa tarjoamalla herkullisia ”eenokkilaisia”. Rakennuslupa pysyvällekin kahvilalle/pitserialle ehdittiin hankkia, mutta loppujen lopuksi sen toteutus jäi vain suunnitelma-asteelle.
Heinäkuussa 2013 Eenokin alueelle avattiin 12-väyläinen, kokonaispituudeltaan 2400-metrinen frisbeegolf-rata, joka jo ensimmäisen viikon aikana houkutteli paikalle runsaasti väkeä. Rata saatiin rakennettua kunnan myöntämän rahoituksen turvin.
Eenokille vuonna 1988 valmistunut Säkylän VPK:n rantamaja on edelleen aktiivisessa käytössä. Viime vuosien aikana saunojat ovat Pyhäjärvessä pulahtamisen lisäksi voineet hemmotella itseään myös kylpytynnyrin lempeässä lämmössä.
Säkylän VPK 